Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna esittäytyvät Helsingissä
|
Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna esittäytyvät vahvasti Helsingissä osana Helsinki-viikon tapahtumia. Kaupungit täyttävät Senaatintorin kulttuurilla perjantaina 11.6. ja sunnuntaina 13.6.
Kulttuuripääkaupunkiviikonlopun aikana Senaatintorilla on tarjolla kulttuurin koko kirjo: rokkia, poppia, klassista, oopperaa, ruokaa, lastenkulttuuria, sirkusta, rumpuja ja konemusiikkia. Lisäksi kulttuuripääkaupungit esittelevät parasta osaamistaan myös helsinkiläisklubeilla ja Korjaamolla.
Turku ja Tallinna ovat Helsingissä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen kutsumina. Kulttuuripääkaupungeissa kutsu otettiin ylpeinä vastaan: esittäytyminen Suomen pääkaupungissa on molemmille erittäin tärkeä asia.
- Helsinki on merkittävä kaupunki, ja kulttuuripääkaupungeille tärkeä, koska se on puolivälissä kumpaankin kaupunkiin. Sekä Turun että Tallinnan pitää saada nimenomaan helsinkiläiset kiinnostumaan ja innostumaan tulevasta vuodesta, sanovat kulttuuripääkaupunkivuosia valmistelevien säätiöiden toimitusjohtajat Cay Sevón Turusta ja Mikko Fritze Tallinnasta.
Kulttuuripääkaupungit näyttäytyvät kumpikin omana päivänään - kuitenkin niin, että tapahtumat on suunniteltu ja tehdään yhdessä. Turun esittäytymispäivä on perjantai 11.6. ja Tallinnan sunnuntai 13.6.
Kulttuuripääkaupungit kuitenkin saapuvat Helsingin Senaatintorille yhdessä perjantai-iltana kello 19. Tallinnasta kulttuuripääkaupunkiviesti saapuu laivalla ja Turusta viestijuoksuna.
Viestit kohtaavat Senaatintorilla, jossa viestit ottaa vastaan kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Kulttuuripääkaupunkien viralliset tervehdykset yleisölle tuovat Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen ja Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar.
Turkuun, Turkuun! nostaa esiin Turun tähtiä
Kulttuuripääkaupunki Turun esittely alkaa perjantaina 11.6. kello 16 maistiaisilla kulttuuripääkaupunkiohjelmasta. Ohjelma on julkistettu Turussa keskiviikkona 9.6.
Senaatintorin lavalla nähdään otteita esimerkiksi Turun palosta kertovasta hevimusikaalista 1827 Infernal Musical ja Helsingin sirkusammattilaisten kulttuuripääkaupunkihankkeesta The Elements. Tunnelmaa nostattavat myös dj Esko Routamaa ja vj Antti Hietaniemi.
Kello 19 Senaatintorilla alkaa mittava Turkuun, Turkuun! -konsertti, jossa Riku Niemi Orchestra soittaa, laulaa ja laulattaa kappaleita, joilla kaikilla on kytkös Turkuun. Myös suurimmalla osalla illan tähdistä on jokin side Turkuun.
Senaatintorin lavalla esiintyvät muun muassa beatboxaaja Felix Zenger, Turkuun muuttanut rockmuusikko Kauko Röyhkä, laulaja Tuula Amberla, Turun tulitukka Tommi Läntinen ja pitkän linjan muusikko Jorma Kääriäinen. Lisäksi kuullaan kiitettyä ja palkittua Aino-kuoroa.
Illan päättää suomireggaeta soittava Kaikukasti yhdessä Palefacen, Puppa J:n ja CB Fredin kanssa. Turun konsertin juontaa toimittaja Minna Kuukka.
- Haluamme saada Helsingin laulamaan Turun lauluja, nauraa kulttuuripääkaupunkivuotta valmistelevan Turku 2011 -säätiön markkinointisuunnittelija Maria Leivonen, joka vastaa Helsingin konsertista.
Konsertti päättyy kello 21, jonka jälkeen turkulaiset ja tallinnalaiset tiskijukat aloittavat konemusiikkiklubit Kuudennella Linjalla ja Siltasessa. Ilmaiset klubit alkavat kello 22 ja päättyvät aamulla kello 04.
Turku esittäytyy lisäksi Korjaamolla perjantaina 11.6. avattavassa Liisa Jokisen Turku Looks -näyttelyssä. Turkulaista katumuotia esittelevä valokuvanäyttely on avoinna 8. elokuuta saakka.
Kaikkiin konsertteihin, klubeihin ja näyttelyihin on vapaa pääsy.
Tallinna tuo merenäären tarinoita torille
Helsingille kaikkein lähin suurkaupunki Tallinna tuo Senaatintorille paitsi kuuluvaa, myös käsin kosketeltavaa kulttuuria sunnuntaina 13.6. Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden ydin rakentuu tarinoista meren ääreltä.
- Kerronnan perinne on meren rannalla asuville tallinnalaisille tärkeää ja haluamme kulttuuripääkaupunkivuotenamme paitsi kertoa maailmalle nimenomaan kiehtovia tarinoita sen ääreltä, myös Helsingin lailla avautua taas merelle. Meillä on Helsingin kanssa ainutlaatuinen yhteys kahtena toisiaan niin lähellä sijaitsevana pääkaupunkina, välissä vain pieni kaistale merta, joten onkin hienoa, että näitä osittain yhteisiä tarinoitamme kerrotaan kesäkuussa myös täällä, iloitsee Senaatintorin tuotantokoordinaattori Elena Natale.
Senaatintorille Tallinna tuo tarinoita monessa muodossa. Kaikki Senaatintorilla sunnuntaina 13.6. nähtävät esitykset kuuluvat Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden kalenteriin. Ohjelmassa on muun muassa virolaiseen tapaan kuorolaulua. Tallinna 2011 -porukallakin on luonnollisesti oma kuoronsa, joka saavutti suurta suosiota Viron viime vuoden Kuorosodassa.
Iloa ja riemua synnyttää myös Rio de Janeiron slummien Afro-Reggae-liikkeestä syntynyt Trumm-It-ryhmä, joka itse rakennetuilla soittimillaan levittää hyvää sanomaansa perin kuuluvasti. Ryhmä on jatkuvasti lisännyt suosiotaan Virossa, ja se on yksi kulttuuripääkaupungin pääohjelmista.
Torille saapuvat myös kansainvälisen Treff-nukkefestivaalin jopa nelimetriset nuket. Vieraat voivat tutustua nukkepajassa erilaisten nukkien valmistukseen ja liikuttamiseen. Lisäksi Senaatintorilla voi tutustua performanssiryhmään ”MIM Goes Sustainable”. Esityksessä kerrotaan tarinaa siitä, miten virolaiset suhtautuvat ympäristöystävällisyyteen – niin elämässä kuin kulttuurissa.
Suomalaisten musiikkiasiantuntijoiden kiittämä ja Tallinn Music Week -palkinnon saanut, Viron Kate Bushiksi kehuttu Iiris esiintyy päivän päätteeksi ennen tämän vuoden pop-sensaatiota, Euroviisuissakin hurmannutta Malcolm Lincolnia.
Yleisöllä on mahdollisuus osallistua musiikki-, maalaus-, video- ja sirkuspajojen toimintaan.
LISÄTIEDOT:
Kulttuuripääkaupunki Turku: www.turku2011.fi
Maria Leivonen
markkinointisuunnittelija, Helsinki-tapahtumavastaava
Turku 2011 -säätiö
p. 044 907 4156
maria.leivonen@turku2011.fi
Kulttuuripääkaupunki Tallinna: www.tallinn2011.ee
Elena Natale
projektipäällikkö, Helsinki-tapahtumavastaava
Tallinn 2011 -säätiö
p. +372 56 2011 14
elena.natale@tallinn2011.ee
|
 |
|
|
 |